tokyokan-kauppa-annankatu-1600px
Tokyokan - Vuodesta 1987

Tokyokan – Aito Japani keskellä Helsinkiä.

Olemme japanilaisten elintarvikkeiden ja ruoanlaittovälineiden asiantuntija, joka on toiminut Suomessa jo yli 30 vuoden ajan. Tarjoamme ensiluokkaista palvelua sekä yksityisille kuluttajille että yritysasiakkaille.

Nigiri Sushi

Tokyokan on perheyritys, joka on saanut juurensa jo 1970-luvun lopussa, kun Norio Tomida muutti Suomeen. Tokyokan-myymälä sai alkunsa Norio Tomidan suomalaisen puolison Ailan aloitteesta 1987. Japanilaisia raaka-aineita oli tuolloin vielä hankala saada Suomesta, joten Aila ja Norio perustivat maahantuontiyrityksen. 

Tokyokanin tavoite on säilynyt samana alusta asti: Halu laajentaa tietoutta japanilaisesta ruuasta ja tarjota suomalaisille mahdollisuus kokea japanilainen ruokakulttuuri niin maukkaana ja aitona kun vain mahdollista.

Norio Tomida on pitkäjänteisesti edistänyt japanilaisen ruokakulttuurin tuomista suomalaisille. Vuonna 2018 Norio Tomida nimitettiin työnsä johdosta Suomen Japanilaisen ruoan hyväntahdon lähettilääksi.

tokyokan-tee-kaato
tokyokan-kauppa-annankatu-2-800px

KIvijalkaliike helsingin sydämessä.

Myymälämme sijaitsee yhdessä Helsingin kauneimmista rakennuksista Annankatu 24:ssä. Liikkeestämme löydät laajan valikoiman aitoja japanilaisia tuotteita sekä vastauksia kysymyksiisi japanilaista ruokaan ja kulttuuriin liittyen.

kattava Valikoima aitoja japanilaisia tuotteita

Valikoimastamme löydät aidot japanilaiset tuotteet, kuten: sushiainekset, riisit, nuudelit, tofut, mausteet ja maustekastikkeet, kastikkeet, kala- ja valmisruokapakasteet, misot, pikkelssit, Ramune-limonadit, japanilaiset, vihreät teet, riisikeksit, makeiset, ruoanlaittovälineet, japanilaiset keittiöveitset, astiat, ruokailuvälineet, kimonot ja paljon, paljon muuta. 

Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!

tokyokan-matcha-tee-kimono
tokyokan-ravintoloille

PALVELUT YRITYKSILLE, YHTÄ HENKILÖKOHTAISESTI

Toimitamme suuriin ja pieniin sushiravintoloihin välineet, astiat ja raaka-aineet sekä konsultoimme toiminnan käynnistämisessä.

Ruokakaupoille toimitamme laadukkaat hyllytuotteet, sekä kaiken tarvittavan kaupan omaan sushin valmistukseen Suzumo-sushiroboteista raaka-aineisiin.

Asiakkaitamme ovat ravintolat, päivittäistavarakaupat, elintarviketeollisuus, tukut ja muut jakelijat.

Lisää yrityspalveluistamme